Siirry pääsisältöön

While in Hong Kong

Heipparallaa!

Suomessa ollaan oltu nyt pari viikkoa ja sen kunniaksi ajattelin kirjoittaa hieman asioista, joita Hongkongissa kannattaa tehdä. Listaan sellaisia juttuja, jotka minä olen kokenut hyviksi, mutta myös sellaisia ns. matkaopasjuttuja.:) Seuraavaksi kirjoitan vähän ajatuksia kotiinpaluusta.

Ruokailu

1. Tim Ho Wan
Tämä on ravintolaketju, jolla on Hongkongissa 3 tai 4 ravintolaa. Paikka tarjoaa paikallista ruokaa, ja sillä on ainakin aikaisempina vuosina ollut 1 Michelin-tähti. Tähdestä huolimatta ruoka on ihan älyttömän halpaa. Itse kävin täällä muutamia kertoja, enkä kertaakaan pettynyt!

2. Mr. Wongs
Kävin täällä kerran, enkä kokenut tarvetta mennä toistamiseen. :D Lähinnä vaihtareiden suosiossa oleva paikka, joka kannattaa kyllä käydä kerran testaamassa! Paikassa tarjotaan länsimaalaista kiinalaista ruokaa rajattomasti ja sen lisäksi unlimited beer, mikä kertookin jo sen miksi vaihtarit siellä käyvät! Hintaa en valitettavasti tarkalleen muista, mutta alle 10 euron reissu joka tapauksessa.

3. Tsim Chai Kee Noodle Shop
Centralissa lähellä LKF:ää on Michelin Guide -ravintola, joka tarjoaa hyyvin halpaan hintaan nuudelia ja dumplingeja. Nuudeli katkarapudumplingeilla maksoi alle 3 euroa ja oli mielestäni paras paikallinen ateria täällä. Ravintolassa tuli käytyä monta kertaa. :D

4. McDonald`s
Haha, oli pakko lisätä tämä listaan, mutta Mäkkärin Angusburger on ihan mielettömän hyvä. Niitä ei taida saada muuta kuin täältä, joten sitä jään ehdottomasti kaipaamaan. Ihan kuin kunnon ravintolan burger!

5. Ikea
Myös tämä piti listaan lisätä, sillä varsinkin loppuvaiheessa siellä on tullut vierailtua lähes viikoittain. Kun riisi ja nuudeli ei enää uppoa, perusvarma lihapullat ja muusi uppoaa ainakin.:D

6. Emack & Bolio`s
Tämä onkin sitten jälkkäripaikka, ja hyvä sellainen onkin! Näiden jäätelöillä voi helposti korvata lounaan, been there done that.

7. Egg Waffles
Tämä nyt ei ole mikään yksittäinen ravintola, mutta kannattaa ehdottomasti maistaa! Lähellä Temple street marketia on Michelin Guide -paikka, josta kävin itse hakemassa näitä 2 kertaa ja oli erittäin hyviä!

Tekemistä

1. Hiking
Ensimmäisenä on tottakai mainittava Hongkongin Hiket. Itse kävin noin viidellä kunnon hikellä, joista ehdoton lempparini oli Lantau Peak. Sen lisäksi Lion Rock ja Sai Kung rockpools ovat käymisen arvoisia. Drangon`s back taitaa olla turistien keskuudessa suosituin, mutta itse en kokenut sitä niin hyväksi. Se kannattaa kuitenkin käydä katsomassa pelkästään Big Wave beachin takia, minne haikki siis päättyy.

2. Rannat
Hong Kong on siitä hyvä kaupunki, että täällä keskusta, rannat ja vuoret ovat kaikki lähekkäin toisiaan sulassa sovussa. Kaikille löytyy siis jotain tekemistä. Rannoista mainitsemisen arvoisia on etenkin tunnettu Repulse Bay Beach, big Wave beach ja Deep Water Bay.

3. Ostokset
Hongkongissa on ihan mielettömästi ostosmahdollisuuksia kaikille kukkaroille, enkä tiedä mitään mitä täältä ei löytäisi. Älä siis pakkaa liikaa tavaraa, sillä sitä tulee varmasti ostettua ihan mielettömästi lisää. Hinnat ovat toki hieman kalliimpia kuin Euroopassa, etenkin länsimaisten tuotteiden kohdalla, mutta valikoima on ihan uskomaton.

4. Saaret
Kannattaa ehdottomasti käydä useammallakin saarella Hongkongin ulkopuolella. Lamma Island ja Cheung Chau olivat omat lempparini. Niilläkin pääsee siis haikkaamaan ja rannalle!

5. Big Buddha
Itse Big Buddha ei säväyttänyt minua hirveästi, mutta siellä kannattaa käydä jo ihan pelkästään cable car -ajelun vuoksi. Näköalat on uskomattomat etenkin kirkkaalla säällä.

6. Victoria Peak
Tätä ei voi tietenkään unohtaa. Näköalat ovat koko kaupungin ylle, ja peakilla kannattaakin käydä sekä valoisalla että pimeällä. Jos jaksat niin huipulle voi myös haikata, mutta lisäksi sinne kulkee busseja ja peak tram.

7. Macao
Macaolle kannattaa tehdä päiväreissu. Tekemistä riittää myös pariksi päiväksi, mutta itse koin, että myös päivä on riittävä. Kasinot ja vegasmainen arkkitehtuuri ovat näkemisen arvoisia.

8. Muu matkustelu
Hongkongista on hyvät ja edulliset yhteydet mihin päin Aasiaa tahansa. Kannattaa siis hyödyntää se kun täällä päin on. Matkustaminen tuskin tulee enää koskaan olemaan minulle näin helppoa kuin se tänä syksynä oli!

9. Huvipuistot
Hongkongista löytyy sekä Ocean park, että Disneyland. Ensiksimainittu on vesiteemainen valtava huvipuistoalue, josta löytyy niin eläinkohteita kuin laitteitakin. Disneyland sen sijaan on huomattavasti pienempi versio Floridan Disneylandista. Kumpikaan ei mielestäni ollut hintansa arvoisia (50 ja 70 euroa), mutta kyllä niissä päivän sai hyvin kulumaan.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käytännönvinkkejä Hongkongiin

Ajattelin listata hieman käytännönvinkkejä Hongkongiin tuleville vaihto-opiskelijoille omasta näkökulmastani. -         1. Mukaan kannattaa pakata hyvin lääkkeitä, sillä täällä niiden löytäminen ei ole niin helppoa. Perussärkylääkkeitä löytyy kyllä tavallisista kaupoista, mutta hinnaltaan ne ovat mielestäni kalliimpia kuin Suomessa. Ne eivät myöskään ole ns. Yhtä tujua tavaraa, vaan Ibuprofeiini on usein 200mg, kun Suomessa myydään myös 400mg pakkauksia. -         2. Hyvin tärkeä tuote täällä on hyttysmyrkky. Iltaisin hyttysiä on paljon liikkeellä ja jos haluaa olla paljain säärin on hyttysmyrkky ehdoton. -         3. Rahaa kannattaa vaihtaa jo Suomessa jonkin verran esimerkiksi Forexilla. Itse vaihdoin 250 euroa. Pankkiautomaatteja on paljon jo lentokentällä, mutta aina on hyvä olla hieman rahaa mukana. On myös hyvä huomata, että automaatista nostaminen maksaa joitain euroja ekstraa verrattuna kortilla maksamiseen. Täällä korttimaksut eivät ole ravintoloissa kovin yleisiä

About School

Koulu Hongkongissa alkoi orientaatioviikon jälkeen 4.9 ja heti ensimmäisestä päivästä lähtien koulu alkoi ns. Täysillä. Syyslukukausi kestää n. 12-13 viikkoa ja itselläni viimeinen koulupäivä on 30.11. Koeviikot alkavat heti seuraavalla viikolla ja kestävät aina 22.12 saakka. Omalla kohdalla kokeet ajoittuivat täydellisesti, sillä 8.12 koulun pitäisi osaltani olla paketissa!  Täällä ollessa Helsingin yliopiston opiskelijoiden on suoritettava vähintään Suomen viittä opintopistettä/kuukausi vastaava määrä opintoja, eli 20 opintopisteen edestä. Tämä vastaa täällä neljää kurssia. Alun perin olin ilmoittautunut kuudelle kurssille, mikä oli siis maksimi, mutta pudotin niistä 2 vähemmän mielenkiintoista ja käyn lopulta siis vain neljä kurssia. Päätin opiskella oman alani, oikeustieteen, lisäksi myös kiinan kieltä, sillä tämä on oikeastaan se paikka missä sitä parhaiten oppii jos sitä joskus haluaa oppia. Käyn siis 2 kiinan kielen kurssia ja lisäksi energia- ja kilpailuoikeuden kurssit.